Meistä
Olemme vuodesta 2005 asti toiminut jalkojen hyvinvoinnin asiantuntija
Tavoitteemme on edistää hyvinvointia ja olla mukana tarjoamassa osaltaan ratkaisuja, joilla suomalainen yhteiskunta selviää tulevaisuuden haasteista.
Tarkoituksemme on lisätä turvallisuutta ja hyvinvointia erilaisissa työtehtävissä toimiville ahkerille suomalaisille. Työjalkinesertifioidut jalkineet, joista löytyvät huippuominaisuudet ovat työturvallisuuden vuoksi ainoa oikea valinta. Näissä jalkineissa on otettu turvallisuus seikkojen lisäksi huomioon erilaiset mukavuus ja käyttöön liittyvät ominaisuudet, jotka auttavat työssä jaksamaan paremmin. Tuotteemme auttavat ennaltaehkäisemään erilaisia jalkojen ongelmia sekä työtapaturmien syntyä. Lisäksi meiltä löytyy erityisiä jalkineita ja pohjallisia, jotka mahdollistavat työskentelyn jo syntyneistä ongelmista huolimatta.
Tuotteillamme tarjoamme tukea ja turvaa liikkumiseen senioreille sekä niille joille liikkuminen perusjalkineilla terveydellisistä syistä ei ole mahdollista tai on ongelmallista. Lisäksi oikeanlaisilla tuotteilla vähennetään kaatumisen riskejä sekä autetaan ennaltaehkäisemään jalkoihin syntyviä ongelmia. Haluamme osaltamme olla mukana tuotteillamme mahdollistamassa liikkumiskyvyn säilyttämisen, joka on erityisen tärkeä terveyden ylläpitämiseksi sekä mahdollistaa itsenäisen ja täysipainoisen elämän.
Maahantuomme kaikki vähittäismyymämme tuotteet, jotka ovat saatavissa myymälästä Tampereella sekä omasta verkkokaupassa. Lisäksi näitä tuotteita on
saatavissa jälleenmyyjien ja edustajien välityksellä valtakunnallisesti.
Olemme keskittyneet työ-, erityis- ja seniorijalkineisiin sekä lisäksi valikoimaamme kuuluu laadukkaita vapaa-ajan jalkineita asiakkaille,
jotka panostavat jalkojen hyvinvointiin. Luonnollisesti tarjontaamme kuuluvat myös erilaiset pohjalliset.
Panostamme tuotteiden korkean laadun lisäksi, asiantuntemukseen ja huippuluokan palvelutasoon.
Meidän toiminnan perustana olevat arvot, jotka huomioimme kaikessa tekemisessä:
-
osaaminen
Kehitämme jatkuvasti osaamistamme löytääksemme asiakkaillemme oikeanlaisia tuotteita erilaisiin jalkojen haasteisiin sekä niiden ennaltaehkäisyyn. Lisäksi tarjoamme myös jalkojen terveyttä edistävää informaatiota asiakkaillemme palvelutilanteessa, verkkosivuilla sekä erilaisissa tapahtumissa.
-
välittäminen
Meillä jokaiselle asiakkaalle annetaan tarvittava aika löytääksemme juuri hänen tarpeisiin oikeat jalkineet. Tarvittaessa tilaamme optimaalisesti sopivat jalkineet tuotannosta, mikäli juuri sellaisia myymälästämme sillä kertaa löydy. Teemme myös kotisovituksia ja vierailemme erilaissa laitoksissa mahdollistaen kaikille jalkineiden hankinnan.
Jokainen suomalainen ansaitsee saada hänelle sopivat jalkineet.
-
vastuullisuus
Markkinoimme tuotteitamme vastuullisesti käyttäen vain virallisia termejä ja välttäen kaikkia terveysväittämiä, jotka eivät ole todennettuja tutkimusten kautta. Pidättäydymme myymästä asiakkaalle tuotetta, mikäli tuote ei ole täysin soveltuva. Myymme ainoastaan laadultaan korkeatasoisia tuotteita. Pyrimme varmistamaan, että tuotteet ovat eettisesti ja ekologisesti vastuullisesti valmistettuja. Kaikessa omassa toiminnassamme toimimme ekologisesti mahdollisimman kestävällä tavalla, sosiaalisesti vastuullisesti sekä hoidamme kaikki taloudelliset velvoitteet moitteettomasti.
Mikäli olet kiinnostunut saamaan lisätietoa meistä, niin älä epäröi ottaa yhteyttä.
Ari Leinonen
Yrittäjä